Työperäinen maahanmuutto ja 300 000 työtöntä

Tiistai 19.10.2010 klo 18:23


Nousukauden aikanakaan ne yritykset, jotka olivat valmiita maksamaan kunnon palkkaa työntekijöille, eivät kärsineet työvoimapulasta. 
Nyt varmaankin joku rupeaa minua syyttelemään rasismilla flirttailusta, kun väitän että meidän on ensisijaisesti työllistettävä Suomessa omat työttömät ja sen jälkeen kantaa huoli muiden maiden työttömistä. 
Olemme nyt pystyneet näkemään ja luomaan mielikuvan siitä, mitä esim. rakennusteollisuudessa tarkoittaa ulkomainen ”halpatyöntekijä”. Tuntipalkat ovat reilusti alle Suomen työehtosopimuksien ja pahimmassa tapauksessa verotkin maksetaan jonnekin muualle tai sitten niitä ei makseta ollenkaan. Tämä myös vääristää kilpailua. Olisko jotenkin reilua, että yritetään saada työttömät suomalaiset työllistettyä ja sen jälkeen katsotaan mikä on tilanne. Suomessa kyllä pitää maksaa työn teettämisestä kohtuullinen korvaus työntekijöille. Hallituksen edustajat ovat poistamassa saatavuusharkinnan niin, että esim. työluvan saisi heti 5 vuodeksi. Tämä on todella suurta hulluutta, jossa ei ole kyllä ajateltu nenäänsä pidemmälle. Taisi olla tämä Jalasjärven ministerin lahja Suomelle. Kaksien työmarkkinoiden luominen on tässä se vaara mikä tulee toteutumaan pahimmassa tapauksessa. Olisi myös mukava kuulla, onko nykyinen hallitus valmis sitoutumaan työttömyyden torjuntaan eikä sen lisäämiseen ja kuinka se sitoutuu esim. oikeudenmukaiseen veropolitiikkaan, kuinka se toimii eläkeiän noston kanssa. Tuleeko se väkisin senkin nostamaan vai onko se sitoutunut siihen, että eläke-etuuksia ei leikata. Näihin kolmeen asiaan me demarit ollaan sitouduttu.

Arttu Uhlgren


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini